27.10. Tiistai, Turkki
Rajalla olivat kiinnostuneita vain papereista, eikä kukaan halunnut vilkaista autoni sisätiloja. Olisin voinut salakuljettaa maahan vaikka naisjalkapallojoukkeen.
Rajahässäkän jälkeen pääsi ajamaa uutta leveää maantietä. Tietä jossa ei ollut kulkijoita. No yksi hevosajoneuvo tuli vastaan.
On Turkki kyllä hyvin varustautunut EU:hun ainakin maanteiden osalta. Mutta kun tätä tietä ei käytä kukaan. Rajan takana Bulgarian puolella tie oli kuin pahainen kylätie. Vaatimaton ja huonosti viitoitettu. Niin että eksyin rajalla olevan kylän kujille autoineni.
Tänään ruokana suolapähkinöitä ja keksejä. Tienvarren huoltamoilta ostettu. Ei ole ehtinyt kauppaan. Ei kovin terveellistä niin. Constantassa kävin sentään McDonaldsilla. Mainostettua nettiyhteyttä ei saatu toimimaan, ja sen takia piti tilata tuplahampurilainenkin. Teki mieli pyytää rahat takaisin.
Bulgariassa, yksi euroopan köyhimmistä maista, tienvarsihuoltamoilla toimii vapaat nettiyhteydet mitään kyselemättä. Siinä mallia Suomeen ja McDonaldsillekin.
Ja niin ennen Istanbulia olin jälleen maksullisella moottoritiellä. Ja tietenkin väärällä portilla. Olin loukussa, en päässyt eteen enkä taakse, en myöskään sivuille. Eivät paljoa soittaneet äänitorvea, mutta kädet heiluivat sitäkin vilkkaammin. Ei auttanut muu kuin istua tyynesti ja odottaa kohtaloaan. Jonkin ajan kuluttua kohtalo tuli autollaan, ja en ymmärrä miten se kiilasi sinne ruuhkan sekaan, ja päästi pälkähästä. Pääsinpäs taas kuin koira veräjästä, maksamatta.
Eikä tässä vielä kaikki. Parinkymmenen portin kautta kun sulloutuu miljoona autoa neljän kaistan ränniin niin tietäähän sitä mitä siitä seuraa. Huh huh, kun täältä selviän niin milloinkaan en auton rattiin astu. Oli ajatukset sitä luokkaa. Tuntikausia kiilaamista ennenkuin pääsin Istanbulin lentokentälle. Ihme että ovat autosta peilit ja kyljet ehjät.
Auton saaminen parkkiin on myös käsittämätöntä ainakin näissä maissa. Tiedän että Englannintaitoni on hieman heikko mutta en tiennyt että se on niin heikko, kun kysyin parkkipaikan hintaa niin tilasivat minulle taxin.
Taisi olla kasöörilla vielä heikompi.
Tähän parkkialueelle ei alta 6 metrin auto mahtunut.
Eihän tämä kottero mihinkään parkkihalliin mahdu ja tyhjälle kentälle ei sopinut. Neuvoivat ahtaalle ja kalliimmalle linja-autoparkille. Bussit, moottorit käyden yötäpäivää. Palelivat kuskit kylmässä säässä.
Istanbulin lentokenttäterminaali. Aikamoinen hehtaarihalli ja vessat jossain yläkerrassa, joihin ei päässyt kun jonkun valheenpaljastuskoneen läpi.
Nyt ollaan jo melkein Istanbulissa. Pitäisi käydä kaupassa. Kuvassa näkyvän alakerran marketin tiskille siis. Olisin ostanut jotain viininlehtikääryleitä, mutta myyjillä tiskin takana (4 miestä) oli palaveri kesken joten eivät millään ehtineet palvella myymälän ainoaa asiakasta.
Autoon syömään huoltoasemakeksejä. On yllättäen vyöstä loppuneet reijät. Mistähän noita saisi lisää?
Vaikka navigaattorista tuttua ”Olet saapunut määränpäähäsi” ei kuulunutkaan, metrossa ei ollut navigaattoria, niin siinä se on. Määränpää Istanbul.
Turkkilaiset rakastavat lippuaan. Niitä oli joka paikassa. Pieniä, suuria ja erittäin suuria. Tai sitten oli joku liputuspäivä. Metrolla päätepysäkille saavuttua pääsin seuraamaan massiivista sotilasparaatia.
Paraatiin osallistuivat lapset riemurinnoin...
...kuin myös vanhat veteraanit.
Laitetaan kuvia Istanbulin iloista seuraavalle viikolle.
28.10. Keskiviikko.
Tienvarsiruokalassa rekkamiesten seurana aterialla. Muki kahvia ja jugurttipurkki. Ainoat mitä osasin tilata, suurinpiirtein sormella osoittelemalla. Televisiossa raskaasti ylimeikattu nainen lukee uutisia.
ps. Vihaan mootoriteitä.
ps2 Vihaan lentokenttiä.
