Kuorma-autoa lastataan. odotin kamera valmiina milloin kaatuu koko höskä. Ei kaatunut. Ovat lastanneet ennenkin, uskoisin.

2.11. maanantai

Viikko Istanbulin lentokentän parkissa linja-autojen seassa, jatkuvassa vesisateessa ja kylmässä säässä ei ole kovin mieltä ylentävää. Niinpä päätin nostaa kytkintä ja lähteä menemään.

Tässä vielä muutama kuva kauniista kaupungista.

Paljon on autoja...

...ja ihmisiä.

Sunnuntaina päätin käydä isossa moskeijassa, ajattelin vilkaista sitä haaremia. Mutta klo 16.00 meni portti kiinni nenän edestä. Maanantaina uusi yritys. Paikka kiinni, on joku muslimien vapaapäivä. Miten minulle sattuu näitä maanantaita?

Täytyy käydä sitten joskus.

Sadetta piisasi suurinpiirtein koko ajan.

Viimeinen kuvani Istanbulista.

Marmara-meren rantaa kohti Dekirtakia. Sääkin samalla lämpeni, niinpä tietenkin, näinhän se menee.

Huomasin hiekkarantakaistaleen jonne pääsi autolla. Auto parkkiin ja odottelemaan luvattua hellettä. Ei ihan heti tullut. Yksi myrsky-yö, jolloin tuntui että auto hajoaa.

Manasin kun tällä rannalla ei ole mitään ”aktiviteetteja”, kaikki simpukankuoret on jo kuvattu. Käy aika pitkäksi varsinkin sateella.

Parin sadan metrin päässä olevat kylän kalastajat, aikansa touhujani katseltuaan, tulivat kysymään että mikä mies minä olen. Kutsuivat kala-aterialle. Mikäs siinä. Nämä miehet kalastivat rannalla missä oli iso oranssinen kyltti, ja josta ymmärsin sanan ”Kolibasili”, ilmeisesti rantaan laskevan haisevan pienen joen takia. Toivoin että lähtiessäni ottamastani hepatiittirokotuksesta on nyt hyötyä, ja istuin pöytään.

Tulihan sieltä kalaa.

Vähän totisina, vaikka hauskoja miehiä olivatkin. Ja vieraalle katettu isoin lautanen.